
Mikko Nurminen valittiin Vuoden enkelisijoittajaksi FiBANin gaalassa.
19 maaliskuun, 2025Nubacom on kutsunut hallitukseensa kokeneen hallitusammattilaisen Kimmo Jyllilän.
Kimmo on tehnyt uransa yrityselämässä kahdesta eri näkökulmasta. Uransa alkupuolella hän työskenteli vuosikymmenen ajan pääomasijoitusyhtiön talousjohtajana sekä lyhyemmän jakson toimitusjohtajana. Nykyisin Kimmo toimii edelleen aktiivisesti pääomasijoitusyhtiöiden konsulttina ja hallitusammattilaisena – hän on ollut aikaisemmin mm. Suomen Teollisuussijoituksen hallituksessa. Näiden roolien rinnalla Kimmon tärkein työ on ollut toimiminen aktiivisena omistajana ja hallituksen puheenjohtajana perheyrityksessään Paree Group Oy:ssä ja sen tytäryhtiöissä, jotka toimivat pääasiassa terveysteknologian alalla.
- Aktiivisen kasvollisen omistajan perheyritys, jossa vaikuttavuus yhdistyy monipuoliseen sijoitustoimintaan, on minulle tuttu yhdistelmä. Koenkin että osaamisellani voin rakentaa arvoa ja samalla oppia uutta. On todella hienoa päästä mukaan kehittämään Nubacomin toimintaa, Jyllilä kertoo
Hallituksessa jatkaa myös Kirsi Vine-Haaparinne, joka on yksi Taalerin perustajaosakkaista ja joka toimii tällä hetkellä myös Gorilla Capitalin general partnerina ja mm. Springvestin uutena hallituksen jäsenenä.